maanantai 15. helmikuuta 2016

Pässiä kyydissä

Niittykunnaalla oli eilen touhukas ystävänpäivä. Aamupäivästä kävimme kelkkailemassa koirien kanssa. Kelkka kulki liukkaasti, nimittäin potkukelkka! Koirat saivat energiaa poistavaa juoksuliikuntaa, ennen kuin joutuivat jäämään yksin siksi aikaa, kun kävimme palauttamassa ihanan Suklaatti-pässin Iisalmeen.

Meidän pystäri-Hali kunnostautuikin männä viikolla avaamalla ystävältäni saamani käyttämättömän Rapalan Angry Birds tasurin paketistaan ja tutkiskelemalla sen käyttökelvottomaksi. Tosin Ville meinasi, että nyt sillä tulee kalaa, kun on kustomoitu. Onni onnettomuudessa oli, että tasurin kolmihaarakoukku ei ollut jäänyt koiran huuleen kiinni!

Suklaatin palautusreissulla vierähti yhdeksän tuntia pysähdyksillä molempiin suuntiin höystettynä sekä kahvitteluhetkellä määränpäässä. Ajokeli oli jälleen huonohko, varsinkin takaisin ajellessa lumisade sankkeni ja pölinä tienpinnassa oli melkoinen. Kotona olimme n. klo 21.30.

Suklaatti autokyydissään tyytyväisenä. Pimu olisi halunnut lähteä Suklaatin matkaan...

Suklaatti kotipihallaan pikku-pässejä moikkaamassa.

Uuhien ja kauraämpärin avulla Suklaatti kirmasi iloisesti oikeaan aitaukseen.

Juuri ajomatkalla puhuimme, että nyt kelien lauhduttua ja kevään joutuessa, olisi kiva, jos lampaat pääsisivät hieman jaloittelemaan ulos. Lampuri kertoi, että jalottelevien uuhien synnytykset on sujuneet yleensä todella hyvin, joten se vahvisti vielä ajatustamme ulkoilusta. Tosin sen verran kovin olemme täällä talvessa kiinni, että pihaton oven edessä on sellainen reilu metri pankkaantunutta lunta ellei enemmänkin... mutta jospa päästäisimme lampaat edes pihattoon, niin saisivat hieman enemmän vaihtelua päivärytmiinsä.

Tällaiset pihdit tilasin Stallmästarenilta ihan ruotsin kielellä, vaikka englanniksikin olisi voinut. ;) Saapuivat samassa lähetyksessä Eviralta tilaamieni korvamerkkien kanssa. Toivottavasti Suklaatin jäljiltä näille tulee keväämmällä käyttöä!

Oikein mukavaa ystävänpäivän jälkeistä päivää, "dagen efteriä"! ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti