sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Tipusia!

Tänään alkoi metsäkanalinnustus. Ihan äkkiä ei tule mieleen toista näin huonoa kanalinnustuksen avausaamua. Keli on kurja. Kainuuseen on annettu tuuli- ja sadevaroitus. Vuorokaudessa saattaa sataa yli 50 mm. Onneksi olemme paikkakuntalaisia ja minulla on kesäloma, niin ei ole mikään pakko lähteä rämpimään märkään ja myrskyisään metsään, koska takaraivossa ei paina maksetut kalliit lintuluvat. Ehkä kahden viikon aikana tulee vielä niitä hienojakin erästelypäiviä.

Kanalintuennuste ei ole tällekään vuotta kovin hyvä. Kautta on lyhennetty Kainuussa niin, että se kestää vain 10.10. asti ja mehtikana eli riekko on rauhoitettu kokonaan. Jonkun verran olemme kuitenkin poikueisiin törmänneet. Jospa sitä tänäkin vuonna kävellyt kilometrit jossakin kohtaa palkittaisiin koiran hyvällä työskentelyllä ja sillä saaliillakin.

Metsäkanalinnuista sitten näihin kotikanalintuihin. Meillä on tipuja! Ensimmäisen emon alta kuului eilen piipitystä. Emo oli myös siirtynyt kuoriutumattomien munien päältä jo pois. Emon alla oli peräti 11 munaa, joista kuoriutui neljä tipua. Läpivalaisimme kuoriutumattomat seitsemän munaa. Niistä vain kaksi oli hedelmöittynyt, mutta jostain syystä kehitys oli hyytynyt matkalla. Ajatus siitä, että Gimli-Gandalf laukoo tyhjiä vain vahvistuu... Meillä taitaa olla kukon vaihto edessä.

Toinen emo hautoo vielä. Pari päivää, niin toivottavasti tämänkin emon alta alkaa kuulua suloista piipitystä.

Kolme tummaa untuvikkoa...


... ja taas yksi "Markku". :)

Nyt peukut, isovarpaat ja kaikki pystyyn, että nämä neljä on kanoja eivätkä kukkoja!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti