keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Verkot vetehen, lasken laulellen

Ensimmäistä kertaa kävimme laittamassa verkot jään alle. Jääsahan, verkkojen, kairan yms. rekvisiitan lisäksi olimme ottaneet asian sujumisen varmistamiseksi jäälle mukaan myös 74 vuotta vankkaa kokemusta.

Pitihän se minunkin kuvaamisen lomassa kokeilla miten jääsaha toimii. Ei tule talviverkoilla kylmä, ei... Ville sai sahata loput!

Irronnut jääpala työnnettiin kauas sivulle, ettei se ponnahda takaisin eikä haittaa verkonlaskua. Teräsjäätä oli reilu 10 cm.

Puhdas reikä on (ihan kaiken) a ja o! 

Tässä kohtaa on hyvä huomata, että lapio jäi. Onneksi oli pari sohjokauhaa.

Olimme innoissamme, että meillä on talon perintönä tullut komea uittolauta, mutta eipä se toiminutkaan. Sillä sai heittää vesilintua!

Sillä aikaa, kun Ykä hilpaisi hakemaan kätköistään oman uittolautansa yritimme kalastaa avannon tyhjäksi...

Oijoi, mitähän nuo säätää, tuumaa liekaan joutunut Hali.

Kuulo kannattaa myös olla kunnossa talviverkkoja laskettaessa, jotta osuu heti suunnilleen kohdilleen, kun kairaa uittolautaa esiin verkkojen toisesta päästä... Hieman meni muutama reikä hutiin ennenkuin lauta löytyi. Onneksi oli oikein iso kuuden tuuman kaira matkassa, jotta varmasti käsivarren lihakset menivät maitohapoille. Sanoinko jo, että talviverkoilla ei tule kylmä, ei?

Miehet laskivat toisessa päässä verkkoa ja toisessa päässä minä hiljaksiin vetelin jään alle uittolaudan kanssa uitettua narua.
Tässä hommassa ehti varpaat melko hyvästi jäätyä.

Nyt on verkot jään alla. Ei muuta, kun odottelemisiin, että kalat löytävät meidän verkot.
Ensi vuonna sitten verkkoja kokemaan!

Pohdimme etukäteen, että lasketaanko tätä kertaa kalastukseksi, kun verkot vasta laitetaan. Meillä meni aikaa reilu toista tuntia ja jopa pilkimme siinä välillä, joten ehdottomasti lasketaan! Joten sata kertaa talvikalassa on nyt 3/100!


maanantai 28. joulukuuta 2015

Riistakameran kertomaa...

Ostimme yhteiseksi joululahjaksi riistakameran. Tavoitteena on saada ahmasta kuva! Harjoittelun vuoksi laitoimme riistakameran tuohon oman pellon laitaan toissa iltana. Tänään suurin toivein latasimme kamerasta kuvat tietokoneelle, josko siellä näkyisi edes jänis, kettu tai jopa kauris.

Meinasimme lentää selällemme, kun riistakamerasta lataantui yli kaksisataa kuvaa koneelle! Jännittyneinä kahlasimme kuva kuvalta läpi ja melko pian meille alkoi valkenemaan, että meillä on todennäköisesti 246 kuvaa heiluvasta heinästä... Onneksi, emme olleet säätäneet riistakameraa lähettämään tekstarilla kuvia kännykkään!

Elämämme ensimmäinen riistakamera kuva. 

Seuraavat 245 kuvaa olivat suunnilleen tällaisia...

Päiväsajan kuvat näyttävät lupaavilta. Tässä Ville ja Hali menossa pilkille... Ei muuta, kun kamera uudestaan latinkiin ja kaikki talventörröttäjät lähistöltä poljemme hankeen!

Ehdimme kävästä tänään tosiaan äkkiseltään koirien kanssa pellon poikki pilkillä (2/100).

Ensimmäinen kerta, kun meillä oli etuoikeus lähteä kävellen kotiovelta pilkille! 
Molemmilla meni munat kattilaan, hankituista toukista huolimatta, mutta ei haittaa yhtään! 
No, ehkä vähän...

Aurinko alkoi jo laskea, kun lampseimme takaisin kotiin.


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

1/100

Ville heitti ilmoille haasteen, johon hanakasti tartuin. Kävisimme kuluvan talven aikana sata kertaa talvikalassa (pilkillä tai verkoilla)!

Tähän asti jäät ovat olleet hieman kyseenalaiset. Jouluaatonaattona kävimme mökillä koirien kanssa ulkoilemassa. Samalla Ville hakkasi kirveellä kokeeksi jäätä. Pinnassa oli sentin kerros, jonka alla heti vesi ja sen alla hatara kohva. Lumipeite on pitänyt jäät huterina.

Jouluaaton jälkeen sateli vettä ja nyt tuli taas pakkaset. Tänään - 13 astetta. Urheina lähdimme pienoisen tuulen tuivertaessa pilkille. Ja mistäpä muualtakaan sitä pilkkikautta aloittamaan kuin mökkilammelta. Emme edelleenkään voi kuin hämmästellä, että meidän mökkimatka on typistynyt n. 700 km:stä 10 kilometriin. Houkuttelimme myös mökkinaapurit pilkille.

Jäätä oli n. 15 cm ja se tuntui jäätyvän entisestään jäiden laulusta päätellen. Kuten naapuri sanoi, niin välillä jäiden laulu otti oikein mahanpohjasta!

Meillä ei ollut ollenkaan toukkia, mutta silti sain pari nykiä koukkuun. Lainasin naapurilta kastematoa, jonka jälkeen vetäsin jäälle pari pientä ahventa. Kaikenkaikkiaan koko porukalla kalaa nousi jäälle viisi kappaletta. Mutta Ville, Ville, Ville... hällä meni ns. munat kattilaan, kun halusi pilkkiä ilman matoa!

Hali huiteli omiaan. Taisi olla aluksi tunnin omatoimilenkillä, ennenkuin tuli muiden luo jäälle touhuamaan.

Hilda poseeraa raitapaidan kanssa.

Auringonsäteet sulostuttivat mukavasti vastarantaa.

Kotiin ajellessa poikkesimme kurkkaamassa joella. 
Vedet on korkealla.


perjantai 25. joulukuuta 2015

Tallin joulu

Tallin ovea koristaa havuköynnös.

Tuhkimo ihastelee joulunpunaisia tomaatteja. Taustalla hiippailee Ilona.

Nuorikko, joka nimettiin Kaneliksi, popsii innolla omenaa.


Lumikki, nuorikko nimeltä Pippuri ja emokana Kaunotar.

Kaneli seuraa miten Kultakutri munii...

Suklaatilla suu täynnä kerppuja.

Pimu popsii kuusenoksia.

Esteri ja Ritu.

Porostiina.

Kanatkin saivat hämmästeltäväkseen oman kuusen.

Juu-u, juu-u, on ne piparei!

Tällainen apina roikkuu nykyään ovenkahvassa, kun sen avaa!


Niittykunnaalta lähti aaton aattona tällaisia pieniä joulutervehdyksiä lähinaapureille. Tai ei niinkään pieniä. Useassa paketissa oli kanojen koko päivän tuotanto ja jopa hieman yli! 
Huomatkaa taustalla häärivä munatarkastaja.


torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää joulua


Niittykunnaan väki toivottaa rauhallisia joulunpyhiä!
Terveisin,
Kirsi & Ville
Hali, Hilda, Onni & Ilona
Ritu, Porostiina, Esteri, Pimu & Suklaatti
Lumikki, Tuhkimo, Kultakutri, Kaunotar, Kaneli, Pippuri, Gimli & Gandalf

torstai 17. joulukuuta 2015

Lokakuisia pyyn pillitys tunnelmia



Edellisessä blogissani lupailin jo lokakuussa metsästysvideon pätkää hienosta pyyn pillitys tilanteesta, kunhan pääsen tietokoneelle videota latailemaan. Tietokoneelle on päästy jo jonkin aikaa, mutta tässä on ollut kaikenlaista hommoo... No, nyt video on katsottavissa "jupitupissa".

Videolta löytyy myös vastaus kysymykseen, jota meiltä aika usein kysytään. Kuinka noutaja toimii kanalintumetällä? No, monipuolisena koirana muun muassa näin!

torstai 10. joulukuuta 2015

Uuhille Suklaattia

Meidän uuhet sai eilen Suklaattia. Enkä puhu nyt mistään maitosuklaasta vaan Dark Chocoladesta eli Suklaatista, joka on I-linjan ruskea kainuun harmas pässi. Suklaatti tuli lainaan eli palautuu omistajalleen Iisalmeen, kunhan on hoidellut pilputushommat noin 6 - 8 viikossa. Suklaatin mukana toimme meille uuden uuhen P-linjan kainuun harmaan Pimun (P.Jokimäen Pimu), joka on syntynyt maaliskuussa. Pimu on toivottavasti kantavana. Suomenlammasristeytyskaritsoita odotellaan syntyväksi maaliskuussa.

Lähdimme Iisalmen reissulle klo 08 ja olimme takaisin kotona klo 17.30. Ajokeli oli Iisalmessa erittäin liukas ja täällä kotopäässä erittäin sohjoinen. Kieli keskellä suuta pääsimme kuitenkin lampaiden kanssa turvallisesti perille. Alkumatkasta Pimu määki melko äänekkäästi, mutta söi välillä kuitenkin heinää. Loppumatkasta se jo Suklaatin kanssa makoili tyytyväisenä kyydissä.

Jotenkin oli mielessä, että milloinkohan pässi hokaa mitä siltä odotetaan, mutta eihän Suklaatti ollut kuin päässyt meidän rouvien joukkoon, niin se teki jo Ritulle temput! Ei ainoastaan kerran, vaan noin puolen tunnin aikana kahdeksan kertaa!!!

Meille oli kerrottu, että mikäli uuhi ei ole kiimassa se vastaa pässin nuuhkintaan pissaamalla. Esteri ja Porostiina reagoivat näin, mutta Ritu puski ja liehitteli pässiä innoissaan. Olemmekin huomanneet sen olevan tavallista kesympi, mikä yleensä myös on kiiman merkki. 

Ritu <3 Suklaatti

Ihana pikku Pimu. Tosi kesy, kiltti ja suloinen. 
Omaa melko kimakan ja vähän vuohimaisen mäkättävän määintä äänen...

Ilona-kissasta on tullut oikea lampolan häirikkö. Se räpsii Ritua turpaan, eikä Ritu ole moksiskaan vaan hypnotisoituu paikoilleen, kiimassa kun on. Porostiina ei paljon kissan kolttosista kiinnostu, mutta Esteri yrittää puskea kissaa pois. Ilona meinasi Suklaatinkin päälle kirmata, mutta Suklaatin ei tarvinnut kuin hetken tuijottaa, niin Ilona huomasi, että ei ehkä kuitenkaan kannata ja kääntyi pois...

Suklaatti on kiltti ja tosi kaunis, ruskea kainuun harmas. En vain ensimmäisenä iltana onnistunut nappaamaan siitä valokuvaa missä se olisi niin edukseen kuin oikeasti on.

Piippuhyllyn tyrnäväläinen yleisö.




sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Arvokasta itsenäisyyspäivää

Niittykunnaan väki toivottaa arvokasta itsenäisyyspäivää täältä Suomussalmelta, jossa on käyty aikanaan ankaria taisteluita. Niittykunnaalta on mm. Raatteen tielle, jonne ylivoimainen Neuvostodivisioona motitettiin ja lopulta pysäytettiin v. 1940, matkaa vain 20 km.

Täällä on myös lukuisia sydäntäraastavia muistomerkkejä partisaanihyökkäysten uhreille, joista nuorimmat vain sylilapsia. Olemme myös kuulleet riipaisevia sotakertomuksia sekä uskomattomia selviytymistarinoita.

Niittykunnaan tai silloisen Kunnaan alkuperäinen talo poltettiin saksalaisten vetäytyessä v. 1945. Nykyinen talo rakennettiin heti sodan jälkeen vuonna 1945 - 1946. Vanhaa rossipohjaa tyhjentäessämme löysimme vanhan talon kivijalkaa, hiiliä sekä vuoden 1943 markan.

Kunnaan eli nykyisen Niittykunnaan talo on ehtinyt olla jo jokusen vuoden tyhjillään ja pimeänä. Nyt 70 vuotias talovanhus on saanut jälleen asukkaat ja valot loistavat ikkunoista ja savu kohoaa piipusta.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Näätäjahti

Patikoimme koirien kanssa tänään aurinkoisessa, lumisessa, vanhassa metsässä. Olimme samalla vähän niinkuin näätäjahdissa. 
Hieman arvelutti päästää koiria irti, koska molemmilla on juoksu...

Iloksemme törmäsimme näädän jälkiin! Jäljet taisivat vain olla vuorokauden vanhat. 
Myös metsäjänikset olivat olleet liikkeellä.

Tuonne kelopuun korkeuksiin melkein saattoi kuvitella näädän.

Tervastulet ja kuksasta hörpyt kuumaa teetä.

Lyhyen päivän aurinko alkoi jo painua mailleen, kun hiipparoimme autolle.

Hali tähyää tarkkana näkyisikö näätiä.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Kaisan villat

Niittykunnaan lampolassa Fiskarsin sakset suihkivat tänään, kun keritsimme meidän kolme uuhta. Ville toimi suukottelevana lammastelineenä ja minun tehtäväksi jäi kerintä. Olenhan onnistuneesti 12 vuoden ajan yrittänyt pitää meidän Onni-kissan pitkää turkkia takuttomana. Eli lampaiden kerinnästä ei kummallakaan ollut mitään käsitystä kuin ehkä netistä luettu teoria.

Ensimmäisenä kerintäpaikalle itseään oikein tyrkytti leivän perässä kesyin lammas eli Ritu. Nips naps sakset sanoivat ja tunnissa lammas oli keritty.

Seuraavana oli vuorossa Porostiina. Muuten meni hyvin, mutta jossain vaiheessa ote hieman lipesi ja Porostiina rynnisti puolialastomana villaparta heiluen pitkin lampolaa!

Esteri sai kunnian päästä villoistaan viimeisenä. Se odotteli vuoroaan sen näköisenä, että se tiesi kohtalonsa. Olimme etukäteen ajatelleet Esterin olevan hankalin tapaus, emmekä olleet väärässä. Esteri ei meinannut rauhoittua paikoilleen millään vaan vaarallisesti jopa hypähteli välillä. Pelkäsin, että tökkään sakset vahingossa mahasta läpi. Siirtyisin ns. kerinnästä kirurgiaan...

Jokaisen uuhen kohdalla peräpuoli ja varsinkin pään seutu olivat vaikeimmat siedettävät, mutta Esterin kanssa pääpuolen leikkely tuotti kyllä isosti vaivaa. Kerinnän lisäksi teimme jokaiselle samalla sorkkahuollon. Muut uuhet meni tunnissa, mutta Esterin kanssa venkoilu kesti 1 h 20 min.

Nyt on hyvä fiilis, paitsi selkä huutaa hoosiannaa, kun kerintä on vihdoin tehty. Se on ollut jo pitkään mielessä. Ihan sattumaa oli, että kerintä ajoittui tismalleen Kaisan päivään, joka ennen vanhaan oli tärkein lampaiden kerintäpäivä. Silloin saatiin paras syysvilla eli "kierävilla", joka oli parempaa kuin talvitakku tai ohut kesävilla. Noin yleisesti ottaen lampaat kannattaisi keriä ennen laitumelle laskua keväällä ja syksyllä ennen sisäruokintakauden aloittamista, koska silloin villa on puhtainta. Meillä ainakin oli kovin heinäistä villaa, koska meidän ruokintakaukalo on vielä totaalisesti vääränlainen. Lampaat syövät juurikin altapäin vetäen heinää päällensä,  miten ei pitäisi olla.

Kaisan päivänä ennustettiin myös säätä. Kaisana pitäisi olla suojasää tai muuten seuraavasta satokaudesta tulee huono. Suojailma lupasi myös leudon talven ja kauniin sään jouluun asti. Kaisa oli tänään suojaisa, joten toivoa voi, että ensi kesän satokausi on parempi kuin männä kesän. Ainakaan kovin paljon huonompi se ei voi olla...

Ritu keritty.

Kaksi kolmesta valmiina. Esteri tietää mikä odottaa.

Esterin vuoro olla pusupenkissä.

Kaikki kolme keritty! 
Yhtään ei tullut reikiä lampaisiin, vaikka Esteri teki kaikkensa, että varoiksi varatulle Betadinelle olisi tullut käyttöä.