sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Rankka päivä

Tipulit kuun puolessa välissä eteisen lattialla odottamassa laatikkonsa siivousta.

Tipusten oli tänään vihdoin ja viimein aika siirtyä meidän eteisestä kanalaan. Sotku ja haju oli jo välillä ehkä melkein sietämätön.

Siirsimme tiput laatikkoineen päivineen ensin kanojen hämmästeltäväksi. Kanat pakkaantuivat läjään ihmettelemään outoa laatikkoa.

Verkkaisesti kanat alkoivat lähestyä piipittävää tipulaatikkoa.

Kaunotar ihmettelee tulokkaita.

Kukot kävivät vuoronperään kiikkaamassa laatikkoon. Gimli oli vähän niinkuin, että "no, saattavat olla minunkin". Gandalf vaikutti vähän närkästyneeltä. Ikäänkuin, että "eikös me sovittu, että munitaan vaan, mutta kuka meni lisimään"!

Jonkin ajan kuluttua poistimme tipujen laatikosta kannen. Rohkeimmat tiput uskaltautuivat reunukselle istumaan. Kanat touhusivat omiaan, mutta sitten hieman ilkeähkö Tuhkimo lähestyi tipuja. Arvasin, että niitä täytyy käydä nokkasemassa. Tiput saivat heti tuta raakaa maailmaa. Tuhkimon nimi täytynee muuttaa Pahattareksi.

Porostiina ihmettelee laatikon reunalla istuvaa Markkua.

Kauaa ei Markkukaan saanut laidalla nautiskella, kun Tuhk... Pahatar kävi nokkaisemassa tipun takaisin laatikkoon.

Päivällä kävimme tarkistamassa mikä on tilanne kanalassa. Tipulaatikko oli tyhjä! Kaksi kukkotipua kökötti laatikkonsa takana suojassa, kaksi kanaa munintalaatikoiden reunassa suojahkossa ja Markku sekä toinen kana juoma-automaatin tason alla.

Iltaruokinnan yhteydessä kaikki tiput, paitsi yksi, olivat laatikkonsa takana ryppäässä. Kadonnutta kanaa ei meinannut löytyä millään. Ehdimme jo säikähtää, että isot kanat on nokkineet sen hengiltä ja syöneet iltapalaksi! Löytyipähän se lopulta hyvin piiloutuneena juoma-automaatin tason alle. 

Suljimme tiput yöksi omaan pesälaatikkoonsa. Täytynee edetä jonkun aikaa näin, että päivällä saavat olla kanalassa vapaasti, mutta yöksi pääsevät turvaan omaan laatikkoonsa kannen ja lämpölampun alle, kunnes osaavat lennähtää orrelle nukkumaan.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

"Kun sä kuulet kurjen äänen, älä mene järven jäälle"


Sunnuntaina olimme naapuripariskunnan kanssa Viiangissa kokopäivän pilkkireissulla. Oikein mukavan lämmin, ellei jopa kuuma ilma, kun ei tuullut. Keli muuttui sopivasti huonoksi, kun saavuimme kotipihalle.


Viiankijärven itäranta on rajavyöhykettä. Siellä ei parane rannalle nousta tai tulee kallis reissu... Viiankijärvelle siinsi myös Venäjän puolen vanha, puinen, tyhjä vartiotorni.

Naapuripariskunta tottunein elkein tempoi kuuluisia Viiangin isoja ahvenia jäälle sätkyttelemään. Meidän reput täyttyi pienistä ahvenista. Suurimmat ehkä n. 100 g tai jos oikein valehtelee niin 150 g. Sujahti minun reppuun kuitenkin lopuksi yksi 350 gramman ahven! Tosin kiitos kuuluu naapurin isännälle. Ja kiitos vielä molemmille erittäin mukavasta pilkkiseurasta tätäkin kautta!


Se taitaa tältä kaudelta pilkkireissut olla kohta taputeltu. Viiankijärven jäälle nimittäin kantautui kurkien "kraa, kruu" -huudot. Vanha kansa tiesi, että kurjen äänen kuuluessa, ei enää pidä mennä jäälle.

Sama pätee kuovin ääneen. "Kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järven jäälle". Maanantaina kantautui kuovien ääni kotipihalle. Koirien kanssa pyöräillessä näimmekin ne istuskelemassa järven jäällä. Kun nyt kerran kevätmuuttajien toimesta saimme oikein tuplavaroituksen jäälle menemisestä, niin tänään otimme verkot vihdoin ja viimein pois jään alta. Talven aikana verkot on antaneet verkkaisesti kalaa, mutta lajisto on ollut rikas. Verkoista on noussut kuhaa, madetta, siikaa, lohta ja haukea.

Meidän talvikalastuspäiväkerrat huitelee nyt 65 korvilla. Aikaisemmin ajattelin, ettei ihan sataan millään päästä, mutta toiveikkaana uskoin, että ehkä n. 80 kertaan olisi mahdollisuus. Tässä on ollut nyt kuitenkin kaikenlaista muuttujaa aktiivisen talvikalastuksen hidasteena. Ehkä otamme viikonloppuna huikean loppurypistyksen, sikäli mikäli jäälle vielä uskaltaa. Kevät on edennyt kurkien ja kuovien lisäksi niin, että telkät ja koskelot on bongattu sekä Ville oli nähnyt viikonloppuna jonkin päiväperhosen paahteisella tallin nurkalla.


lauantai 16. huhtikuuta 2016

Kukkoset ja kanaset

Kukko nro 1.

Kukko nro 2.

Tiput alkavat olla kohtapuoliin kuukauden vanhoja. Nyt kukot erottaa jo selkeästi punoittavasta kaulaheltasta. Tämä tarkoittaa, että parvessa onkin onneksi vain kaksi kukkoa ja neljä kanaa! Alla verrokiksi kanatipun pää, jolla ei kaulahelttoja vielä näy kuten kahdella ylemmällä kaverilla.



Markku ei sitten ollutkaan kukko vaan kana. Mikä on sinänsä hyvä, koska siitä on tullut meidän lellikki. Olisi ikävää joutua syömään Markku.


Tipulit tulevat mielellään oikomaan siipiään laatikon reunalle. Ne alkavat olla jo niin isoja, että ehkä jo huomenna siirrämme ne aikuisten joukkoon.


Hei me lennetään!





Kukkonen.

Tipueleganssia.


keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Pikkulampaat


Karitsat ovat kasvaneet ihan hirmuisesti. Nämä kuvat ovat kymmenen päivää sitten otettuja, ja ne on tästäkin vielä kasvaneet! Potria ja touhukkaita ovat. Hauska katsella niiden ns. iltavilliä, kun takapää alkaa hyppelehtiä ikäänkuin omaa elämäänsä, johon etupään on pakko yhtyä, ja kohta jo koko karitsa hytkyy kevyesti, korkeasti ja vauhdikkaasti sinne-tänne-tonne-ja-takaisin!

Karitsoiden emä eli Pimu, ei tointunut yhdellä antibioottikuurilla. Kuurin vaikuttaessa eli viikon verran Pimu näytti elpymisen merkkejä, mutta pääsiäissunnuntaina eli 11 päivää synnytyksen jälkeen se alkoi vuotaa verta. Mittasimme kuumeen, mikä oli aavistuksen koholla. 

Pääsiäisviikonlopun jälkeen sain eläinlääkäriltä Pimulle järeämmät antibioottipiikit. Pimu sai kaksi piikkiä, mitkä pistettiin kolmen päivän välein. Nyt antibioottikuurin loppumisesta on lähes kaksi viikkoa, ja Pimu vaikuttaa pirteältä ja syö normaalisti.

Ritu, Esteri ja Porostiina ovat näyttäneet jo tovin siltä, että Suklaatti on hoidellut hommansa hyvin. Kuun vaihteen jälkeen Ritulle tulee 145 vuorokautta täyteen, mikäli se tuli kantavaksi heti samana iltana, kun Suklaatin kanssa kiihkeästi ensimmäistä kertaa kohtasivat.

Jännittää, jos mahdollista, jopa enemmän odotella seuraavia karitsoita syntyväksi, kun tämä ensimmäinen ei mennyt ihan jouhevasti. Mutta kuten Ville vitsaili, niin minähän olen jo konkari, kaksi karitsaa maailmaan onnistuneesti päästänyt!

Ihanat veijarit ovat vielä saaneet kolme kertaa päivässä tuttipullomaitoa. Huomisesta alkaen ne saavat enää kaksi kertaa päivässä. Hyvin pikkuisille maistuu jo heinä sekä täydennysrehu.

Kerttuli keikistelee.

Lopuksi vielä ilman mitään aasinsiltoja raporttia kevään etenemisestä tai etenemättömyydestä... Viikonloppuna tuli uusia kevätbongauksia mm. mustarastaat ja keltasirkut ilmaantuivat lintulaudalle. Hanhet tuli bongatuksi sekä eilen koirien kanssa pyöräillessä huomattiin meidän pellolla töyhtöhyyppä! Etelässä olemme bonganneet töyhtöhyyppiä yleensä jo maaliskuun puolella, mutta pohjoisen huhtikuu ilmeisesti vastaa etelän maaliskuuta, sillä tänään satoi lisää lunta! Ainakin sellaiset viisi senttiä!

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Erämiesten pilkkikilpailut



Viikonloppuna kävimme kaksissa pilkkikilpailuissa. Lauantaina oli Villen metsästysseuran sisäiset pilkkikilpailut seuran majan lähistöllä olevassa mukavan pienessä lammessa. Kyseessä oli seuran historian ensimmäiset pilkkikilpailut.


Meidän osalta pilkkikilpailujen parasta antia oli hurmaavan aurinkoinen ja lämmin sää sekä maistuvat nuotiomakkarat. Jäällä oli yhdeksän reipasta pilkkijää, joista kaikki muut saivat ainakin yhden kalan, paitsi meidän autokunta. Me jäimme ihan tyystin ilman kalaa! Lampi ei ollut meille ollenkaan tuttu, joten olisi luullut, että edes sillä kuuluisalla moukantuurilla, mutta ei niin ei...

Ville kuului kisojen järjestävään toimikuntaan, ja lahjoitti kisoihin pokaalin.
Josko kisoista tulisi perinne.

Kisan ylivoimainen voittaja oli Asko 2585 gramman kalapussilla! Kisojen kahdesta naisosallistujasta toinen eli Raija, pilkki itsensä kisan kakkoseksi 759 g kalasaaliilla. Kolmannella oli kalaa 571 grammaa, neljännellä 251 grammaa ja viidennellä enää 93 grammaa (yksi ahven).

Sunnuntaina oli Vuokin Erämiesten yleiset pilkkikilpailut Vuokkijärvessä. Lauantain surkeaakin surkeampi menestys latisti jo valmiiksi hieman omaa tunnelmaa sekä se, että ei ollut oikein mitään käsitystä mistä sitä kalaa pitäisi lähteä hakemaan. Ville oli alkuviikosta käynyt hieman järvellä tiedustelemassa, mutta siitä ei ollut kisoihin hirveästi hyötyä...

Kisan viime metreillä satuin kairaamaan ahvenparveen, josta nousikin melko hyvästi kalaa, mutta se ei enää riittänyt mitalisijoille. Ville jääräpäisesti luotti kolmihaaravärikoukkuun, mikä osoittautui totaaliseksi virheeksi. Mutta hatunnosto miehelle, joka sinnikkäästi pysyy päätökselleen lojaalina!

Miesten yleisen sarjan voittajalla oli kalaa kolmisen kiloa, Ikämiesten voittajalla kuutisen kilon huitteilla ja naisten sarjan voittajalla reilusti yli kaksi kiloa. Minulla oli kalaa 1,2 kg ja Villellä varmaankin jotain 500 grammaa. Kyllä Villeä syystäkin harmitti. Ensi vuonna se ei aio kuulemma pilkkiä kolmihaaravärikoukulla ollenkaan!

Mutta ei se mitään. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta ja ei se saalis vaan se fiilis, ja mitä näitä nyt on... Ihan mukavat kisat makkara-, kahvi- ja munkkikojuineen. Sivupuheista kuulsi, että osallistujia mahtuisi jäälle enempikin. Haastankin ensi vuoden kisoihin mukaan kaikki, jotka vähänkään harrastavat talvikalastusta missään muodossa, eritoten paikkakuntalaiset!

Sunnuntaina oli vaihteleva sää. Välillä aurinko lämmitti ihanasti!
Jäätä on vielä noin metrin verran. Kevät kuitenkin vääjäämättä etenee. Lintulaudalla on perjantaista asti pyörinyt nelisenkymmentä peippoa!


tiistai 5. huhtikuuta 2016

Kissa vieköön!

Niittykunnaalla on kaksi pörröistä maatiaiskissaa. Toinen on syksyllä 13 vuotta täyttävä leikattu uroskissa Onni, jonka löysimme aivan pienenä pallerona hyljättynä etelän kotimme takametsästä. Toinen on viime vuoden heinäkuussa syntynyt, lokakuussa Kajaanista meille varta vasten noudettu, punainen tyttökissa Ilona.

Ilona otettiin Niittykunnaalle tallikissaksi. Se onkin tomerasti jo nuoresta iästään huolimatta suorittanut virkaansa, ja saanut hiiriä kiitettävästi hengiltä.

Ilona sterilisoitiin nelisen viikkoa sitten. Reilu pari viikkoa Ilona majaili töttöröpäässä saunassa puhtaissa tiloissa, jottei leikkaushaava tulehdu. Sen jälkeen Ilona vietti vielä reilu viikon tallissa, mutta nyt Ilona on saanut laajentaa reviiriään tallin ulkopuolelle.

Pari päivää Ilona on rohkeasti seikkaillut ulkosalla. Ilona on ehkä jopa hieman liian rohkea. Toivottavasti sille ei satu mitään. Tuo vilkas autotiekin huolestuttaa molempien kissojen osalta. Vaikka aikaisemmin kaupungissa olemmekin asuneet, niin emme kuitenkaan koskaan näin vilkkaan tien varrella!


Onni on etuoikeutettu. Se saa tulla sisälle taloon lököilemään.

Ilonan ensiaskelia pihamaalla.

Tiesitkö muuten, että Maatiainen ry on valinnut vuoden 2016 maatiaiseläimeksi maatiaiskissan? Mikäli maatiaiskissa kiinnostaa enemmän, niin tästä linkistä löytyy tietoa.


perjantai 1. huhtikuuta 2016

Lentävä tipuli!


Meidän pikku tipulit ovat kasvaneet vauhdilla. Pyrstöt ja siivet on kehittyneet siihen malliin, että lentoharjoituksia on suoritettu jo viikon verran! 



Viikko sitten pyrstöt olivat kasvaneet vain vähäsen...


... Nyt, varsinkin osalla, on jo "hirmuiset" pyrstöt. Veikkauksena, että pitkäpyrstöt ovat kukkoja... Se tarkoittaisi, että parvessa on vain 2 - 3 kanaa ja 3 - 4 kukkoa.



Halutessaan kaverit pääsevät jo lehahtamaan asuinlaatikkonsa reunalle!


Laatikon reunalta on hyvä harjoitella lentämistä!


Markku aiheutti meille hieman ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Pääsiäismaanantaina näytti siltä, että Markku ei tiistaita näe... Van mitä vielä, Markku oli tainnut pääsiäisenä vain hieman ylensyödä raejuustoa ja jauhelihaa. Turvonneen kuvun laskettua Markku oli jälleen oma pirteä itsensä!