tiistai 23. elokuuta 2016

Kukkoa kahdella tapaa

Niittykunnaan pääsiäistiput ovat varttuneet jo ehdoiksi kanoiksi. Nuorikot on ruvenneet munimaan. Olemme saaneet suloisia pikkumunia nyt noin reilun viikon verran. Kukkopojatkin rupesivat jo jonkun aikaa sitten kiekumaan ja polkemaan, joten 15. elokuuta oli aika päättää niiden päivät.

Kukkopojat siis muuttivat hieman olomuotoaan:

Kukko 1
Valmistettu kokonaisena uunissa ja kyytipoikana perunamuussia oman maan uutispotuista sekä puolukkahilloa.

Kukko 2
Valmistettu fileinä thaimaalaissävytteisellä kookoskastikkeella, kesäkurpitsaa omasta maasta ja riisiä.

Oli hieman tympeää lahdata kukot, mutta voi taivas, että niistä tuli herkulliset ruoat. Puhutaan sitten aivan eri lihasta kun kaupan broileri!

Nyt kun nuoret kukkopojat on syöty, on kanoilla ja kukoilla hieman seesteisempää taas elämä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti